lauantai 1. helmikuuta 2014

Perinteisin menetelmin: "uusi" pönttöuuni!





Siinä se nyt sitten on; meidän kauan odotettu pönttöuuni!

Pönttöuunin kuoret ja luukut ostettiin vanhoina. Itse sisustan muurari muurasi perinteisin menetelmin, eli ei mistään valmiista elementeistä vaan perinteisistä punatiileistä nakutellen.

Vanhat peltikuoret olivat osittain ruostuneet, joten peltiseppä paikkaili niitä. Tästä muistona vaalean harmaat läikät pellissä. Vähän ne aluksi harmitti, sillä olisin halunnut, että pellit jää alkuperäiseen asuunsa, eikä niitä siis maalattaisi - mutta nyt ovat kyllä ehkä asteen rajumman näköiset paikkailujen johdosta, joten katsotaan, tottuuko silmä vai maalataanko - ja jos, minkä värisiksi ;)

Nyt uuni kuivuu, minkä vuoksi tuhkaluukku on poissa palkoiltaan, hormiluukut auki - ja sisällä vetää (vielä enemmän kuin yleensä...). Mutta ehkä lopputalvesta saadaan jo pökköä palamaan, ja pirtti pysyy vähän lämpimämpänä.

Vaikka maksoi ja vei aikaa, nyt urakan jälkeen täytyy vain todeta, että oli se sen arvoista! Ja kaikeksi yllätykseksi; urakka tuli jopa hieman halvemmaksi, kuin jos olisimme ostaneet valmiina elementteinä pönttöuunin ja muurari olisi muurannut uunin paikoilleen päivässä. Kiitos kotitalousvähennysten. Eli vanhan hyödyntäminen ja perinteiden kunnioittaminen oli kaikin puolin kannattava teko.

Jos sinäkin kaipaat perinteistä osaajaa uunin muuraamiseen, suosittelen tutustumaan Uuninmuurari Jaakko Moilasen sivuihin. Mieheni kävi läpi monen monet muurarit, tutki asiaa netissä, soitteli ja paikalla kävikin muutama muurari. Jaakko Moilanen pääsi tämän tehokkaan seulan läpi ;) Itse en olisi jaksanut olla niin perusteellinen tiedonhankinnassa, joten kiitos miehelleni!

Nyt tässä taloudessa toivon mukaan elellään normielämää, ts. ei remontteja, kunnes jos ryhdytään kellarin tapetointiin parin viikon päästä - ja sen jälkeen odottaakin megamoinen remontti ullakon kanssa kesällä, kun pistetään yläkerta, näillä näkymin eristeitä myöten, uusiksi! Huh, vähän jo pelottaa, mutta lopputuloksen voimalla, emmeköhän sen vielä jaksa ;)

Ihanaa viikonloppua sinulle!

P.S. Kuvissa mukana myös Lorun ihana sydänpallo ja Ululain Veera I -hihat; butiikista hankittu, tietty ;)

8 kommenttia:

  1. Kaunis pönttöuuni ja viisas ratkaisu;)

    VastaaPoista
  2. Ihana, ihana...olen haaveillut pönttöuunista!

    VastaaPoista
  3. Upea uuni, minä haaveilen kans pönttöuunista :)

    VastaaPoista
  4. Voi mikä komistus <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Hieno, vanha pönttöuuni! <3
    Tulee tosi hienosti esille tuota harmaata seinää vasten!

    Auringonpaistetta viikonloppuusi! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille; ihana kuulla myös teiltä, että näyttää hyvälle :)

    VastaaPoista
  7. Voi, ihanaa laittaa sitten tuli pönttöön :) Ja hienoa että vanhan säilyttäminen kannattaa taloudellisestikin. Hyvä että jossakin aisoissa on vielä näin ja ehkä siirrymme taas siihen enemmän, myös vaatteiden ja kenkien kanssa, joskus.
    Tuli mieleen kun mainitsit että tykkäät Kasvihuoneilmiöstä (siis diverssikaupasta) niin oletko käynyt Maurin Makasiinilla Periössä? Siellä on vaikka mitä ja hinnat ovat todella kohtuulliset. Penkomista ja pölyä, todellista löytämisen ja etsimisen tunnelmaa :)

    VastaaPoista

Olen kovin iloinen, jos jätät kommentin :)