perjantai 8. helmikuuta 2013

Kun pinnasänky muutti lapsen huoneeseen...


... meni kaikki taas sekaisin, ja siis lähes kaikissa huoneissa: ruokailuhuoneessa, kirjastossa, makuuhuoneessa ja lapsen huoneessa. No, oli siinä taustalla se puinen silityslauta, josta oli juttua blogissani aiemminkin (klik), kun se nyt täytyi saada ikkunan alle ns. ikkunalaudaksi. Mutta siitä siis joku toinen kerta, sillä ruokailuhuoneessa on tosiaan vielä kaikki sekaisin ;)

Lapsosen huoneen sain siivottua ja järjestykseen ennen kuin hän heräsi päiväuniltaan. Ja muutaman kuvankin räpsäisin. Tälle siellä nyt näyttää. Sellaista söpöä. Paitsi tuo televisio; ne nyt näyttää lähes aina jotenkin niin rumilta. Meillä ei alakerrassa television antenni vieläkään toimi, joten televisiota katsellaan täällä. Lattialta käsin  ja leikitään siinä samalla prinsessan kanssa; suositten vauvavanhemmille muillekin, sillä ei sitä muuten lattialla tule itse juuri makailtua ;)

Meillä naapuri aloitti lauluharjoitukset; meillä on siis kotona välillä kuin oopperassa. Siis oikeasti hän laulaa todella hyvin, ja sitä jää ihan kuuntelemaan. Puutalossa kaikki kuuluu hormien kautta läpi, niin hyvässä kuin pahassakin. Ja tää on sitä hyvää, joka saa joka kerta hymyn naamalle ja muistaa kuinka onnellinen on, kun asuu täällä Portsassa!

Hienoa, että vanhat lukijani alkavat pikkuhiljaa löytää tänne. Ystävänpäivänä ajattelin pistää sellaisen hyvin minun näköisen arvonnan pystyyn blogilukijoilleni, sillä olette kovin arvokkaita ja ilahdutatte minua joka kerta, kun kommentoitte jotain - tai vaikka vain liitytte lukijakseni, sillä onhan se samalla kunnianosoitus sepustuksilleni :)

Mutta sitä ennnen, voitte osallistua art Hannilan arvontaan (klik), ja jos ette pyyhenappeja tarvitse, Kati olisi varmasti mielissään, jos vaikka vain kertoisitte, mitä hänen tuotteistaan ajattelette, mistä pidätte ja mitä kenties toivoisitte enemmän. Nyt heipat, hyvät viikonlopun toivotukset ja me lähdetään tytön kanssa rämpimään tuonne lumipyryn keskelle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen kovin iloinen, jos jätät kommentin :)